Finland

Uwe Legahn: Aqua-pedagokiikka 

 

Käsite Aqua-pedagogiikka edustaa uudenaikaista, lapsille suunnattua uimaopetusta. Hampurissa toimiva urheilupedagogi Uwe Legahn määritteli innovatiivisen opetusmetodinsa opetukselliset painopisteet vuonna 2000 ilmestyneessä kirjassaan Im Wasser zu Hause (”Vedessä kotonaan”).

 

Perinteinen Saksassa annettava uimaopetus aloitetaan vasta lasten ollessa peruskouluiässä, ja siinä lähdetään liikkeelle koordinaation kannalta kaikkein vaikeimmasta uintityylistä, eli rintauinnista. Aqua-pedagogiikan avulla sen sijaan opetetaan päiväkoti-ikäisiä lapsia kunkin yksilöllinen kehitystaso huomioon ottaen. Tässä varhaisessa oppimisen vaiheessa uintiliikkeiden oikeanlainen suorittaminen jätetään tietoisesti sivuseikaksi. Sen sijaan opetuksessa korostetaan tärkeitä turvallisuusnäkökohtia sekä urheilupedagogiikan perussääntöjä.

 

Päinvastoin kuin perinteinen uimaopetus, Aqua-pedagogiikka tarjoaa katkeamattoman opetus- ja kurssijärjestelmän, joka ulottuu vauvauinnista aina varsinaisen lajiharjoittelun aloittamiseen asti. Tärkeä välitavoite on päiväkoti-iässä saavutettava turvallinen ja lapsen kehitystason mukainen uimataito. Metodin ydinsisältönä on välittää lapsille todenmukaisesti elintärkeitä turvallisuustekniikoita, joita Legahn vertaa nykyaikaiseen autotekniikkaan. Hän onkin nimennyt tekniikat ”airbagiksi”, ”turvavyöksi”, ”pääntueksi” ja ”turvakehikoksi”.

 

Aqua-pedagogiikan avulla lapset saavuttavat jo paljon ennen koulun aloittamista mahdollisimman hyvät tiedot vesiturvallisuudesta ja saavat monipuolisia liikuntakokemuksia. Metodin tarjoama hyöty on monen vuoden etumatka ikätovereihin nähden sekä varhainen itseluottamuksen ja sosiaalisten taitojen kehitys. Aqua-pedagogiikan mukaan harjoitelleet lapset eivät useimmiten edes koe uhkaavina arkipäiväisiä vahinkotilanteita, joissa yleensä tapahtuu virheitä kaikenikäisille tavallisille uimareille ja jotka myöhemmin näkyvät onnettomuustilastoissa. Tämän vuoksi Aqua-pedagogiikkaa voidaan pitää huomattavana edistysaskeleena onnettomuuksien ehkäisyssä. Se on vakuuttava ja luotettava opetus- ja kasvatusmetodi, joka edistää kokonaisvaltaisesti turvallisuutta ja terveyttä. Lisäksi se auttaa vähentämään hukkumistapausten ja vähältä piti -tilanteiden määrää sekä niiden usein pitkäaikaisia traumaattisia seurauksia.

 

Turvallisuustekniikat 

 

Aqua-pedagogiikan ”airbag” on pelästymisrefleksin hallinta, joka estää luotettavasti useimmat uintionnettomuudet ja pelastaa hengen hätätilanteissa. ”Kauhunsekuntien” aikana ihmisruumiissa tapahtuu erilaisia reaktioita, joista yleensä mainitaan vaistomainen lyhyt jähmettyminen, toimintakyvyttömyys ja hengityksen salpautuminen. Unohduksiin jää ennen hengityksen salpautumista tapahtuva refleksinomainen sisäänhengitys, joka on maalla täysin merkityksetön, mutta jolla on vedessä ratkaiseva merkitys.

 

Kun kokematon, epävarma uimari joutuu äkillisesti veden alle ja säikähtää, hän vetää ensimmäisen sekunnin murto-osan aikana kivuliaasti vettä hengitysteihin. Tämä saa aikaan välittömän paniikin, joka johtaa onnettomuuksiin. Siksi pelästymisrefleksin hallinta on Aqua-pedagogiikassa kaikista tärkeimmällä sijalla. Tähän päästään luotettavasti, kun lapset suorittavat lyhyen ajan sisällä mahdollisimman monia tietoisia sukelluksia, joita he säätelevät itse ja joiden aikana he hengittävät voimakkaasti ulos hetkellä, jolloin he sukeltavat veden alle. Näin uloshengityksestä (kuplien puhaltamisesta) tulee lapsille luonnollinen reaktio aina heidän hypätessään veteen.  Lisäksi lapsia pyydetään kastamaan kasvonsa veteen vielä kerran ennen altaasta ylös kiipeämistään, aina oikealla hetkellä ja tarpeeksi voimakkaasti ulos puhaltaen!

 

Aqua-pedagogiikan suositusten mukaisen alkeiskurssin pituus on seitsemän viikkoa, joiden aikana opetusta on kolmesti viikossa. Näin lapsi saa melko lyhyessä ajassa noin 1 500 sukelluskokemusta, jotka takaavat luotettavasti pelästymisrefleksin pois jäämisen. Tiivistäen: Pelästymisrefleksin pois jäämisen myötä vasta-alkajille syntyy eräänlainen toinen sukellusrefleksi, joka on ”henkivakuutuksena” lähes yhtä tärkeä kuin vastasyntyneiden synnynnäinen sukellusrefleksi. Kun lapset ovat oppineet hallitsemaan pelästymisrefleksiään uloshengityksellä, he osaavat toimia vedessä hyvin turvallisesti.

 

Turvallisuustaitojen listalla toiseksi sijoittuu passiivisen uimisen taito,joka toimii vedessä oltaessa „turvavyönä“. Useimmissa maalla tapahtuvissa aktiviteeteissa on mahdollista hidastaa tahtia, rauhoittua ja pysyä passiivisena niin kauan, kunnes voi jatkaa uusin voimin. Vedessä taas, jossa tilanne voi kehittyä nopeasti vaaralliseksi, ei aloittelijoilla ole tähän saakka ollut samanlaista pelastavaa mahdollisuutta ammentaa voimia kesken kaiken. Tämä on puute, joka on johtanut liian usein traagisiin seurauksiin.

 

Lapsilla tulisi olla taito ”levätä” vedessä, jotta he voivat selvitä vaaratilanteista menestyksekkäästi. Jo ensimmäisillä harjoituskerroilla aloittelijoille opetetaan oikea toimintatapa tilanteissa, joissa he joutuvat odottamatta veden varaan. Lapset oppivat rauhoittumaan ja lepäämään vedessä ja samanaikaisesti liikkumaan eteenpäin mahdollisimman vähäisin voimainponnistuksin. Lapset oppivat tarvittaessa uimaan passiivisesti mutta turvallisesti. Tähän tarkoitukseen soveltuu lähes yksinomaan selkäuinti.

 

Selkäasento toimii samalla uimarin ”niskatukena”. Tätä lapsille sopivaa uintityyliä käytetään erityisesti 3−5-vuotiaiden lasten opetuksessa, sillä tämän ikäisillä pään ja muun ruumiin kokosuhteet ovat useimmiten vielä hyvin epäedulliset muita uintityylejä ajatellen.

Kaikki, jotka ovat olleet tekemisissä lasten kanssa, tietävät, että vauvojen pää käsittää neljäsosan koko heidän ruumiistaan, kun taas aikuisilla pään osuus on vain noin kahdeksasosa. 3−5-vuotiaat ovat kehon suhteiltaan luonnollisesti lähempänä vauvoja kuin aikuisia. Tämä tarkoittaa, että tässä kehitysvaiheessa lapsen pää on muuhun ruumiiseen nähden hyvin suuri ja painava. Normaalissa arkielämässä lapset pystyvät seisoessaan pitämään pään hyvin ja väsymättä tasapainossa. Päinmakuuasennossa (esimerkiksi rintauinnissa) he kuitenkin pystyvät nostamaan päätään vain hyvin rajoitetusti vartalon tasoa ylemmäksi (eli vedenpinnan yläpuolelle). Tähän vaikuttavat myös suhteellisen lyhyt kaula ja vielä heikot niska- ja hartialihakset sekä epäedulliset käden ”vipusuhteet”. Tämän vuoksi selkäasento soveltuu tälle ikäryhmälle matkauintiin, passiiviseen uintiin ja lepäämiseen. Päinmakuuasentoa käytetäänkin lähinnä vain uimaan lähdettäessä, suuntaa valittaessa ja saavuttaessa perille määränpäähän. Tällöin käsillä tehdään rintauintiliikkeitä mutta jalkojen polkuliikkeet muistuttavat ennemminkin kroolipotkua. Yhdessä käsien ja jalkojen liikkeet muodostavat helposti omaksuttavan ja luonnollisen sekamuodon.

 

Uimarin ”turvakehikko”

 

Sekä kesäisiä rantaleikkejä että urheiluna harrastettavaa uintia silmällä pitäen lasten on hyvä oppia luomaan ympärilleen ”turvakehikko”. Tämä onnistuu alusta asti käytössä olevien todellisuutta vastaavien opetusmenetelmien ja tehokkaiden harjoitusten avulla. Itsenäisyys ja vastuullisuus kehittyvät vain silloin, kun lapsi kasvaa niihin käytännössä. Siksi lapset oppivat jo varhain tärkeät perussäännöt:

 

Jokainen lapsi saa laskeutua tai hypätä veteen itse.

 

Ennen hyppäämistä on pysähdyttävä altaan reunalle ja mietittävä perusteellisesti sitä, mitä haluaa vedessä tehdä.

 

Tämän jälkeen on katsottava tarkkaan, onko vedessä tarpeeksi vapaata tilaa! Vasta sitten voi hypätä − ja tietenkin pehmeään veteen kauas kovasta altaanreunasta.

 

Kukaan ei saa hypätä liian lähelle toista, sillä siinä saattaa sattua pahasti molempiin osapuoliin!

 

Näillä keinoilla on mahdollista pienentää merkittävästi riskejä ja samanaikaisesti tutustuttaa lapset jo varhain ja todellisuutta vastaavasti normaaliin rantojen ja uimahallien vilinään. Ulkopuolisesta metodi voi näyttää ensisilmäyksellä sekavalta ja kaoottiselta ja tuoda mieleen Pariisin iltapäiväruuhkan. Kaikki kuitenkin tapahtuu valvotusti ja turvallisesti lapsille sopivia sääntöjä noudattaen. Vaaditaan vain uskallusta.

 

Yhteenveto: ”Joka osaa ajaa Pariisissa, osaa ajaa kaikkialla“ pitää varmasti paikkansa. Ja joka oppii uimaan noudattaen Aqua-pedagogiikan oppeja, joihin kuuluu vankka turvakehikko, osaa toimia vedessä turvallisesti ja on nopeasti kotonaan siinä kaikkialla!

 

Aqua-pedagogiikka perustuu Uwe Legahnin monivuotiseen kokemukseen koulunopettajana, uinti- ja vesipallovalmentajana, hengenpelastajana Syltin saarella, uimakoulun vetäjänä Hampurissa sekä uimisen alkeisopetukseen liittyvät aiheet tuntevana seminaaripuhujana ja esitelmöitsijänä.

 

Copyright Uwe Legahn, 2008 C

Linkkejä:

Saksan Aqua-pedagogiikkaliiton virallinen kotisivu (vain saksaksi)

Aqua-pedagogiikan Delfiiniakatemian virallinen kotisivu (vain saksaksi)

Kirjoittajan virallinen kotisivu

* Kirjalähde

Uwe Legahn: Im Wasser zu Hause. Aquacreation Verlag, 2000.